Etusivulle | Sivukartta ja haku

Vesihuolto

Vesihuolto tarkoittaa asutuksen puhdas-, jäte- ja hulevesivesihuoltoa kaavoitetuilla ja kehittämissuunitelmassa määritetyillä alueilla

Kunnan velvollisuuksiin on ertyisesti määrätty vesihuollon kehittämisvastuu koko kunnan alueella ja hyväksyä toimintalueet kunnassa toimiville laitoksille.

Järjestetty vesihuoltotoiminta on käynnistynyt kunnassa 1960-luvulla, kun kirkonkylän alueelle perustettiin Maaningan Vesihuolto niminen yhtiö puhtaaan veden jakelua ja jätevesiviemäröintiä varten kunnan sekä yksityisten kiinteistöjen tarpeisiin.

Yhtiön toiminta päättyi sittemmin 1970 luvun alussa, kun kunnan vesi- ja viemärilaitos aloitti toimintansa kirkonkylän taajamassa.

Kunnan laitos oli ainoa vesihuoltotoiminnan harjoittaja aina 1990 luvulle ensimmäisen vesiosuuskunnan perustamiseen asti. Kunta oli eräs ensimmäisiä haja-astutusalueiden puhdasvesihuollon toimijoita maanlaajuisestikin tarkasteltuna. Kunta on ollut johtavassa asemassa harjuihin keskittyneen hyvälaatuisen pohjaveden käyttöön perustuvassa puhdasvesihuollossa.

Maaningan alueella toimii nykyisin kunnan laitoksen lisäksi neljä maaninkalaista puhdasvesihuollosta ja yksi jätevesihuollosta vastaavaa osuuskuntaa. Naapurikuntien neljän laitoksen toiminta-alueet ulottuvat Maaningan puolelle ja yhden maaninkalaisen toisin päin.

Kunta avustaa osuuskuntia verkostojen suunnittelussa ja rakentamisessa.
 

Sivun alkuun Tulosta sivu