Maaninka ja Kuopio kulkevat vaiheittain kohti yhteistä kuntaa. Ensimmäinen muutos tapahtui jo vuoden 2013 alussa, jolloin Kuopion kaupunki otti hoitaakseen Maaningan sosiaali- ja terveyspalvelut. Lopullisesti kunnat yhdistyvät vuoden 2015 alusta.
Liitteenä olevassa palveluoppaassa esitellään Maaningan sosiaali- ja terveyspalvelut uusine yhteystietoineen. Palveluopas on laadittu marraskuussa 2012, jolloin osa palvelujen järjestämisen yksityiskohdista oli vielä avoinna. Mahdolliset puuttuvat tiedot täydennetään ja päivitetään jatkossa alla olevaan palveluoppaaseen. Ajantasaiset yhteystiedot löydät varmimmin linkistä: Yhteystietohaku (vinkki: kirjoita Hakusanaksi "maaninka")
Pääperiaatteena on, että Maaningan peruspalvelut säilyvät lähipalveluina ja entiset asiantuntijat jatkavat työskentelyä maaninkalaisten asiakkaidensa ja potilaidensa kanssa. Suurin osa palveluista ja asiointipaikoista jatkaa vanhoissa osoitteissaan terveysasemalla ja kunnantalolla, mutta puhelinnumerot ovat vaihtuneet.
Palveluiden yhteystietoja voi myös hakea sähköisen yhteystietohaun avulla. Linkki yhteystietohakuun (vinkki: kirjoita Hakusanaksi "maaninka")
Varhaiskasvatuspalvelut tuottaa Maaningan kunta. Lisätietoa niistä Palvelut-valikon linkistä Varhaiskasvatuspalvelut.
Perusturvan ja terveydenhuollon palveluopas 2013 | |
Palvelukarttta keskeisistä Kuopiossa sijaitsevista perusturvan ja terveydenhuollon palvelupisteistä. | |